maanantai 14. elokuuta 2017

Erikoiskohtelua vai syrjintää?

Oon tässä pitkään jo miettinyt yhtä juttua.
ps. Sujautan noita mun kuulumisia kuvien muodossa aina väliin :--)

Mun piti alunperin tehdä tästä aiheesta video, mut tuntuu etten sais siinä mun ajatuksia tiivistettyä tarpeeksi hyvin, tai kuitenkaan saa kaikkea sanottua.
Pyörätuolilla liikkuessa kohtaa kaikenlaisia asenteita; on muutama niitä tyhmiä jotka jää tuijottamaan turhan kauaksi aikaa, tai huomauttaa jotain kaverilleen ohimennen. Suurin osa on kuitenkin kivoja ihmisiä, jotka auttavat tarvittaessa, avaavat vaikka oven tai ojentavat korkealla olevat tavarat. Ihanat asiakaspalvelijat, jotka pakkaavat ostokseni tai kantavat kahvini pöytään.

Onnekseni vaikutan helposti lähestyttävältä, joten ihmiset tulevat usein juttelemaan taikka vaihtavat muuten vain pari sanaa matkallaan. Se on mun mielestä hienoa. En tiedä onko kaikkien mielestä, mutta mä oon rupattelijatyyppiä.
Mutta kuten kaikkeen, niin myös näihin vammaisuuden etuihin liittyy varjopuoli.



Kun mä tulen muun yleisön mukana katsomaan konserttia loppuunmyydylle areenalle, mun laukkua ei tarkasteta. Melkein koskaan. Jos tarkastajia on ovella useampi, niin mun kohdalle osunut tarkastaja vilkaisee mun laukkuun ihan muodon vuoksi. Ja tää on mun kaveripiirissä ihan tunnettu fakta. Voisinpa kertoa kuinka monta kertaa esimerkiksi festareille mennessä kaveri on laittanut hajuveden mun laukkuun, ettei sitä takavarikoida häneltä.
Kuinka monta kertaa baariin mennessä on laitettu viimeiset bisset mun laukkuun koska ei kukaan koskaan katso sinne.

Jäähallilla ennen lätkäpeliä tarkastettiin jokainen lätkäfani kylkiä myöten käsin, sekä jokaisen laukku perinpohjin. Jokaisen paitsi mun. Edellä jonottavien lailla avasin laukkuni ja levitin käteni sivuille tarkastusta varten. Turvatarkastaja naurahti huvittuneena, ja muhun koskematta toivotti hyvää peliä.

Pahinta kaikista on mun mielestä se, että lentokentällä turvatarkastus on mun kohdalla todella epätarkka. Lentokentällä. Tarkastaja hipaisee mua sormenpäillä kyljistä ja selästä, ja toivottaa hyvää matkaa. Tiedättekö kuinka helppoa rikollisen olisi kuljettaa pyörätuolin rungossa tai istuintyynyn alla tavaraa maasta? Tarkastakaa nyt herranjumala, ei vammaiset kevyestä käsikopelosta mene rikki.



Joillain voi olla kipuja, mutta jos turvatarkastuksessa ollaan epävarmoja liikuntarajoitteisen matkustajan kohdalla, voi siitä kysyä suoraan häneltä tai hänen mukanaan matkustavilta ihmisiltä. Epävarmuus erilaisuutta kohtaan ei ole tarpeeksi hyvä syy riskeerata kaikkien muiden matkustajien turvallisuutta.

Hollannissa Amsterdamin lentokentällä joka ikinen pyörätuolin käyttäjä läpivalaisun jälkeen tarkastettiin huumeseulalla. Pyörätuolin vanteet pyyhittiin vanulla, jossa näkyisi sormista tarttuneet huumekäytön jäljet. Jokaista tuolilaista pyydettiin nojaamaan eteenpäin, jotta saatiin tarkastettua selän takaa ja istuimen alta. Kengät otettiin pois, kuten muiltakin matkustajilta.



Tasa-arvoisesti ja turvallisuudesta tinkimättä. Tää on paha porsaanreikä Suomen turvallisuudessa. Tarkoittaen hyvää ja haluten uskoa vain parasta kaikista ihmisistä; silti joku pahaa tahtova tän hoksatessaan voi saada tästä hyvät hyödyt.

Kivaa alkanutta viikkoa teille kaikille!

xxx

torstai 3. elokuuta 2017

Joka paikkaan pitäisi ehtiä

Heipparallaa ja hellät tunteet!
Onhan tääkin päivittäminen unohtunut aika lahjakkaasti. Noh, onneks blogin hyvä puoli on se että tänne voi kirjottaa just sillon kun siltä tuntuu. Ei oo tapahtunut mitään erityistä, maailmaa järisyttävää; mun kesäloma loppui jo lähemmäs kaks viikkoa sitten. Joten oon vaan totutellut hitaasti mutta varmasti arkeen. Palannut töihin, fysioterapiaan ja sen semmoista.



Viikonloppu meni kivasti, torstaina oltiin tyttöjen kanssa Hernesaaren rannassa kattomassa Antti Tuiskua. On se aina vaan nin loistava. En varmaan koskaan kyllästy sen keikkoihin! Sieltä mentiin jatkoille Helsingin yöhön. Ai että mikä ilta. Ja mikä parasta: me kaikki ollaan vielä ehjänä!
Lauantaina menin taas Helsinkiin, tällä kertaa Henkan luo yökyläilemään, ja sunnuntaina saatiin hienot kuvat otettua ihanan Miriamin avustuksella! Niitä lisää myöhemmin.
Tänään alkaa Porvoossa kolmepäiväiset PopFestit, jotka oli viime vuonna ihan älytön menestys. Tai ainakin mun osalta, koska mulla oli niin hauskaa. Lähetään samalla parivaljakolla kuin viimevuonna, eli minä ja Henu. Mennäämennää!!



Oon nyt muutaman yön majaillut mun porukoiden luona, koska mun kotona tehään isoa putkiremppaa. Piti valmistua maanantain aikana, mutta kun tiistaina menin tyytyväisenä kotiin, mitä siellä oli vastassa? Mun keittiön tiskikaappi revittynä seinästä ja lavuaari kyljellään lattialla. Voi luoja. Kuulemma ensi viikon aikana pitäis valmistua. Palasin siis takasin porukoille. No eipä siinä, siellä saa ainakin ruokaa :-D
Ainiin ja oon hankkinu vihdoin kisun!! Se on aivan ihana, ja sen nimi on Nelli :-) Sooo much love! Harmittaa vaan kun se joutuu nyt olemaan yksin, seuranaan vaan remppamiehet. Onneks Nelli ei oo pentu, ja on tosi reipas kisu. Tekis mieli vaan hakea se mukaan, mutta vanhemmilla on koira, ja äiti on allerginen… Toivottavasti pääsen pian sen luokse kotiin!
Mulla meni vihdoin hermo mun puhelimen sumeeseen kameraan, joten repäsin ja ostin iPhone 7 Plussan! Oon tykänny ihan älyttömästi, eikä se oo yhtään liian iso kädessä kun siihen tottuu. Jos yhtään harkitset, niin suosittelen lämpimästi.


Kohtapa alkaa viikonloppu, ja mä tässä PopFest humussa koitan vaan epätoivoisesti saada selvää mikä päivä on milloinkin. Toivottavasti sun kesä on mennyt hyvin, ja paluu arkeen ollut pehmeä.
Jos yhtään arkiahdistusta helpottaa: kohta on joulu! <3

xxx